Hessu

Heikki “Hessu” Koivisto

Ollessani n. 7-vuotias syliini laitettiin mandoliini.
Kyseisen mandoliinin syytä on, että tämäkin bändi on olemassa,
ja että kaikki muutkin musiikkiin viittaavat tapahtumat ja
yhteisöt ovat joutuneet osaksi tapahtumaketjua, joka on kestänyt tähän päivään saakka.
Varmaa on, että se on vaikuttanut kaikkeen muuhunkin elämän varrella.

Soittimen omistaja oli isäni nuorin veli Paavo Koivisto,
joka itse oli varsinainen multi-instrumentalisti ja leppoisa setä-hahmo.
Ensimmäinen oppimani kappale oli Emma-valssi,
joka vieläkin kuuluu ohjelmistoon, tosin nykyään twistinä.

Niinkuin eräästä toisesta historiikistä voi lukea,
Nina löytyi ensin karaokesta ja myöhemmin lähemmin samasta työyhteisöstä.
Siitä lähtien taival on taittunut yhdessä, enimmäkseen musiikin merkeissä.
Bändi on pidetty aktiivisena ja viriilinä jo vuodesta 1996 lähtien. Avioliittokin otettiin mukaan kyytiin.

Ja mukaan on mahtunut myöskin iso joukko oivallisia muusikoita, joita on tullut ja mennyt.
Toiset pitempään ja toiset lyhempään. Lasse Syrjälä tuli bändiin Kimmo Siukolan lähdettyä opiskelemaan.
Lasse on mies paikallaan: luotettava, musikaalinen, huumorintajuinen ja humaani BASISTI, isolla B:llä.

Perttu Noposeen törmäsin erään säestyskeikan yhteydessä.
Siinä soitellessani taustalla mietiskelin, että kukahan tuo tyyppi on, joka laulaa noin mallikkaasti.
Samainen tyyppi tuli tauolla sanomaan, että laita kovemmalle sitä kitaraa, se kuulostaa hyvältä.
Siitä päivästä lähtien olemme olleet parhaat kaverukset ja kysyneet toisiltamme , missä olet ollut koko elämäni?
Perttu osoittautui vielä mainioksi rumpaliksi. Pakkohan se oli bändiin saada mukaan.

Ennen Nina Koivisto Band:ia olen ollut mukana
Caracas-yhtyeessä, Barbarela-orkesterissa ja Afrodite-bändissä.